keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Käsityön taiteen syventävät opinnot - syksy 2014

Kuvan tauluhyllyistä kaksi on valmiina, yksi odottaa vielä kehyksinä keskellä.

Tässä blogissa on käsityön taiteen syventävien opintojen töitäni. Alempaa blogista löytyy perusopintojeni lopputyö, mutta kirjaan tänne jatkossa syventävien opintojen tuotoksia. Käsityön taiteen opinnot ovat harrastusmuotoista opiskelua, joka tapahtuu Espoon työväenopistossa kerran viikossa. Peruopinnot veivät kolme vuotta ja tänä syksynä aloitin kolmevuotisssa syventävissä opinnoissani. Opintoja kutsuntaan lyhenteellä SUUKKO.

Kuvassa näkyy syksyn työni, eli olohuoneemme sisustus. Sohvan tyynyistä melkein kaikki ovat itse tekemiäni. Muutama niistä on kirjontatyö SUUKKO-opintojen varrelta. Pehmopossu on itse tekemäni ja tein sen matkimalla erästä valmista possua. Otin siitä kaavat vapaasti piirtäen. Kuvassa pilkistää myös afrikankukista kokoamani virkattu tyyny. Uusia sohvatyynyjä on luvassa, kunhan ehdin.

Sisustustehtävän lopputulos







Tauluhyllyt

Tauluhyllyt toteutin Parolan Asema -blogin idean mukaan. Hyllyihin tarvitaan taulun kehykset ja vähän nikkaritaitoa. Mutta vain vähän. Hankin laudat rautakaupasta ja sahasin ne käsipelillä. Takalevyyn tarvittiin vaneria, mutta sitä minulla oli jo valmiina. Sahasin senkin käsin. Tapettia hankin näytepaloina, jotka juuri ja juuri riittivät näihin kehyksiin. Lisäksi tarvittiin pieniä nauloja, listanauloja ja maalia. Hyllyt ovat vielä vailla sisuksia. Niihin voi siis sijoittaa muutaman kirjan tai jonkun koriste-esineen katseenvangitsijaksi. Kääräisin taulujen taakse jouluvalot, mutta myös kiinteä ledivalaistus on vielä mahdollinen.

Seinähyllylevy

Hankin taulujen alapuolisen hyllylevyn rautakaupasta. Se on saunan lauteeksi tarkoitettu lauta ja materiaaliltaan Tuijaa. Se on aika kapea, eli noin 10 cm syvä. En halunnut ostaa IKEAn tauluhyllyä, jossa on kouru, vaan suora laudan pätkä sopi tarkoitukseeni parhaiten. Näin hyllyllä voi pitää myös maljakkoa tai joitakin esineitä. Ajatuksenani oli myös sijoittaa lyhty hyllylle valoa tuomaan. Käsittelin hyllyn patinoidun näköiseksi etikalla Parolan asema -blogin patinointiohjeen mukaan.

Pöytä

Pöytä on vanha kierrätyspöytä, joka on maalattu valkoiseksi. En ehtinyt käsitellä pöydän pintaa, mutta saatan vielä koristaa sen decoupage-tekniikalla tapetin tai vanhojen lehtien palojen sommitelmalla.

TV

Televisio sijoittuu nyt lähemmäs sohvaa ja tuoleja, mutta se on vielä väliaikaisen rakennelman päällä. TV:n alla on vanha itse nikkaroimani vanerinen nukkekoti (sivuttain), joka toimittaa kirjahyllyn virkaa. Myöhemmin aion kokeilla vastaavaa avonaista neliömäistä hyllyä betonista valettuna. Se jäi myöhemmäksi.

Matto

Mattoa ei vielä ole, koska tarkoituksenani on kutoa matto itse matonkudonta-asemalla. Nyt siihen ei ollut aikaa. Ostamani matto ei olltu sopiva, joten on ihan hyvä, että minulle jäi tilaa omalle toteutukselle. Myös virkattu pyöreä matto on mahdollinen. Tai sitten maton tekeminen ryijytekniikalla. Tutkin jo ompelukoneella tehtävää ryijytekniikkaa.

Lopputulos

Sisustus on siis valmis, ainakin melkein. Tilaaja kiittää.


Kuvassa kaksi tauluhyllyä on valmiina, yksi on vielä kehyksinä keskellä.

Sisustustehtävän lähtökohtia




Sisustustehtävänämme oli toteuttaa joku sisustustyö joko ulkopuoliselle tilaajalle tai omaan kotiin. Otin kohteeksi oman kodin olohuoneen, jonka sisustus oli jäänyt kirjahyllyn purun jälkeen puolitiehen. Kirjat ovat vielä muutamissa pinoissa ja osa päätyi kierrätykseen. Myös olohuoneen neliömäinen pöytä ja hankala pohjapiirros oli ongelmallinen. Pohjapiirros, ovet ja kulkureitit aiheuttavat sen, että sohvan ja television sijoittelulle ei ole paljon vaihtoehtoja.

Kyseinen kohta on talossa on myös pimeä. Toisaalta se sopii television katseluun, mutta myös valoa kaivataan. Katto on korkea ja vino ja siellä on halogeenispotit. Ne tuovat hyvää valoa, mutta itse pidän enemmän epäsuorista valon läheistä ja hämyisästä tunnelmasta.

Ensin päätin, että pöydästä tulee pyöreä, koska se on kauniimpi ja mahdollistaa tuolien siirtelyn. Seuraavaksi ideoin pyöreää mattoa ja sen tekemistä itse ryijytekniikalla tai virkkaamalla. Aikaa ei kuitenkaan ollut, joten ostin pyöreän maton kaupasta. Se ei sittenkään ollut sopiva, joten matto päätyi toiseen huoneeseen. Tulin siihen tulokseen, että maton pyöreä muoto ei ole välttämätön.

Seuraavaksi halusin siirtää television takaisin lähemmäs sohvaa ja tuoleja. Niiden alle oli tarkoitus nikkaroida muutamia neliömäisiä avoimia laatikoita, joihin sijoitetaan TV:n vaatimat laitteet ja joitakin kirjoja. Yksi idea oli toteuttaa samainen laatikko tai laatikot betonista valamalla. Ryhdyin suunnittelemaan.

Seuraava haaste oli toteuttaa jotain seinälle. Aiemmin ideana oli mielessäni sijoitella muutamia neliömäisiä laatikoita hajanaiseen rykelmään seinälle, joihin olisi tullut kirjoja ja valaistusta. Hylkäsin sen, koska halusin seinään selkeyttä. Ryhdyin ideoimaan isoa kuvaa, jossa olisi myös valoa.

Ideointi jatkui ja velloi aivan loppumetreille asti. yhtenä ideana oli iso saniaisen lehti, jonka muoto olisi noudattanut lehden muotoa. Mietin materiaalia ja toteutustapaa ja tein suunnitelmia pitkälle. Hylkäsin kuitenkin idean vaikeasti toteutettavana. Sitten sama idea muuntui valkohäntä peuran kuvaan. Katselin kuvia ja mietin toteutusta, mutta hylkäsin tämänkin idean.

Seuraavaksi ryhdyin miettimään isoa n. 70 x 70 cm suuruista reikälevyä, johon olisin kirjonut joko saniaisen lehden tai peuran kuvan villa- tai puuvillalangalla. Kyseessä olisi ollut eräänlainen jättikokoinen ristipistotyö. Sen jäkeen mietin myös jotakin muuta kuva-aihetta kirjottavaksi reikälevyyn. Ostinkin jo yhden metallisen levyn, joka oli tarkoitettu työkalujen kiinnitykseen, mutta se oli sittenkin liian pieni. Sitäpaitsi keksin sille muuta käyttöä katosta roikkuvana hyllynä, joten se sai jäädä.

Mietin myös paperilappusista koostuvaa isoa työtä, jonka ongelmaksi osoittautui valaistus. Olisin halunnut, että valo kuultaa sen takaa, jolloin taustan olisi pitänyt olla akryylilevyä tai muovia. Myös isot päällystetyt kirjaimet pyörivät mielessäni sekä iso tähti tai joulukuusi, jotka olisivat sopineet näin jouluun. Nämä kaikki edellyttivät hyllylevyä, jonka päällä työt olisivat olleet.

Aivan viime metreillä törmäsin jo aiemmin lehdestä leikkaamaani Parolan Asema -blogin tekijän tuunausvinkkiin. Se oli taulunkehykseen tehty hylly, eräänlainen taulun syvennys. Innostuin lopulta tästä ideasta ja lähdin tuumasta toimeen. Kierrätyskeskuksen ja Fida-kierroksen jälkeen ostin muutaman vähäarvoisen taulun ja irrotin kovan keyksistään. Tarvitsin myös maalia, lautaa ja tapettia takalevyyn.